Samurai Rauni Reposaarelainen – Elokuvan tekemisestä osa 3 – Näyttelijät

Samurai Rauni Reposaarelainen sai maailmanensi-iltansa kahdesti. Ensin Säpin majakkasaarella missä se näytettiin kirjoituskilpailun voittaneille yhdeksälle ihmiselle ja sen jälkeen Rakkautta & Anarkiaa festivaaleilla 900 ihmiselle.

Elokuva on tällä hetkellä ennakkokiertueella jonka jälkeen se saa varsinaisen teatteriensi-iltansa suomessa 21.10.2016.

Alla näyttelijäkaarti esittelee itsensä vastaamalla kysymyksiini.

 

Veera Elo – Sininen Geisha

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Olen harrastanut näyttelemistä mutta päädyin Rauniin siten, että vanhempani kysyivät minua siihen. En ole ennen ollut elokuvissa, olen kyllä tehnyt kavereitteni kanssa pienelokuvia.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Olin “pikkugeisha” tai/ja Raunin sisko nuorena. Joissain kohtauksissa oli vaikea pitää naama peruslukemilla mutta en muista muita kovin haastavia asioita. Onhan ollut luultavasti jotain, että kuinka nopeasti pitäisi kävellä ja kuinka hitaasti sanoa vuorosana. Olin myös äänittämässä joitakin lapsien ääniä, mutta en tiedä, mitkä tulivat elokuvaan. Siinä vaikeinta oli ehkä että piti sanoa asiat tietyssä rytmissä tai olla nauramatta.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

Sain paljon ohjeita siitä, kuinka nopeasti kävellä tai sanoa joku asia. Sain myös ohjeita siitä, mitä kaikkea minun piti kohtauksen aikana tehdä.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Kuvausten alussa olin aika nuori ja pieni ja projektin aikana kasvoin mittaa ja muutuin ulkoisesti aika paljon. Kehityin luultavasti myös näyttelemisessä projektin aikana.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Hauskin kuvauspäivä oli varmaan se, kun Rauni palasi kotiin äitinsä luokse kuraisena. Oli kyllä vaikeaa pitää pokkaa, mutta se oli hauska päivä. Kreiseintä oli silloin, kun kuvattiin Raunin tanssia ja olin yleisössä bailaamassa.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

Minulla oli vain yksi repliikki ja se kuuluin kutakuinkin näin: “Sitkus sä oot isona Samurai ni kai sä sit suojelet mua?” En muista sitä tarkkaan, siitä on jo aikaa.

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

En mitään erityistä.

 

Eero Ranne ja Otto Elo – Pikkupojat

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Eero: En mä oo ennen ollu leffahommissa mut Anna (Elo) kysy mua mukaan sellaseen rantakohtaukseen ja siit se sit lähti.
Otto: En oo tehnyt mitään Leffahommia ja mua pyydettiin Rauniin.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Eero: Me oltiin pikkupoikia ja sellassii Raunin faneja. Ei siin paljo mitää vaikeet ollu mut ne äänidubbaukset oli ku jouduttii ottaa aina vaan uusiks.
Otto: Rooli oli kylän pikkupoika. Oli vaikeint olla kattomatta kameraan.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

Eero: Ei nyt tuu kyl mitää mieleen.
Otto: Että pitää sanoa kaikki replat kovaa.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Eero: Emmä tiiä vaikuttikse mitää. Pitkä väli oli ainakin kuvausten välillä. Ehkä se oli aina jotenki helpompaa kun meni seuraavaan kohtaukseen ja oli jo tuttu porukka, ei tarvinu jännittää.
Otto: Ei se vaikuttanut oikeen hirveesti mitenkään.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Eero: Ehkä se ku oltii Reposaaren VPK-talolla. Siel oltii aika kauan. Siel me Oton kaa taisteltii ja sitä otettii aika monta ottoa.
Otto: Se oli varmaan hauskinta kun saatiin heitellä mandariineilla niitä muita tyyppejä.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

Eero: “Koivuranta on homo” siel dubbauksissa.
Otto: “Rauni poka paino ku viimestä päivää, mää näi”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Eero: Sillon oli kesäloma ni mä olin kavereiden kanssa. Yleensä muuten ku mä pääsen koulust ni mul on aika vähän vapaa-aikaa ku mä teen läksyt ja mul on pianotuntei ja harkkoi.
Otto: Oon pelannu CS:ää, jalkapalloa ja nähny kavereita.

 

Pauliina Haapala – Anneli Reposaarelainen

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Olen koulutukseltani fysioterapeutti YAMK. Toki kulttuuripuolelta on paljonkin lyhyttä näyttämö-, ilmaisu- ja puhepuolen koulutusta samoin kuin tanssipuolen opintoja. Olen myös ollut mukana erilaisten porilaisten teatteriryhmien projekteissa.

Aikaisemmin olen esiintynyt Rauni Mollbergin “Paratiisin lapset” elokuvassa ja Timo Savusen lyhytelokuvassa “Ampuja”.

Rauni Reposaarelaiseen päädyin koska maailmassa on muutamia miehiä, joille ei vain voi sanoa ei. Esimerkiksi Lee Pace ja Mika Rättö. Erityisesti Mika Rättö. Joten kun Mika soitti ja tarjosi Annelin roolia, otin sen kiljuen vastaan.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Roolihahmoni on Raunin sisko Anneli, jäyhä työväen nainen, joka ei turhista jylise. Vaikeinta roolissa olikin “nyanssiton” ja ilmeetön oleminen ja ilmaisu.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

Mikalta sain paljonkin erilaisia ohjeita kuvausten aikana. Erityisesti ohjeet koskivat juurikin tuota riisuttua ilmaisua. Kannustavaa huudahtelua tuli myös “Kekkosien” kera.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Pitkän keston vaikutuksista en osaa sanoa…itse tuli lähinnä mietittyä, että onko ihan erilainen tukka ja naaman färi :D.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Kaikki kuvauspäivät olivat mahtavia. Ehkä sitten kuitenkin suurimmat suosikit olivat Kirkkotiellä ajelu -minä painelin polkimia ja meikkasin, Tauno ohjasi pelkääjän paikalta-, joka oli tosi jännää ja haasteellistakin, kun tietä ei saanut vahingossakaan kurkkia. Toinen suosikki oli Annelin ja Taunon lounaan myynti…se päivä ja lounasravintola asiakkaineen olivat kyllä mahtavia.

Koko porukka on kuitenkin niin loistavaa, että kaikki kuvauspäivät olivat pituuksistaan huolimatta unohtumattomia :)

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

No justiin totesin, kuinka unohtumattomia päivät olivat ja kuitenkin täytyy tunnustaa, että olen unohtanut suosikkireplani. Se liittyi porilais-pihlavalais-räpsööläis-itämaalais-tyyppiseen lounastarjontaamme ja oli hulvattoman kuuloinen.

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Normielämäni ei ole muuttunut kuvausten aikaisesta mihinkään. Teen töitä omassa yrityksessäni ja nautin elämästä perheen kanssa sekä tietenkin odotan Mikan seuraavaa puhelinsoittoa.

 

Ilkka Kari – Tauno

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Valmistuin 2010 silloisesta Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta media-assistentiksi. Koulun aikana ja sen jälkeen olen työskennellyt useissa elokuvissa sekä muutamissa tv- ja mainostuotannoissa.

Muutama vuosi takaisin olin tekemässä Täyttä teatteria “dokkaria” (opettaja Mannolaa esittävästä) Jarno Malisesta jossa vierailtiin myös Samurai Rauni Reposaarelainen teatteriharjoituksissa. Kuvasin myös Moderni kanuunan Samurai Rauni Reposaarelaisen teatteriesityksen Turun ylioppilasteatterissa. Rättöön tutustuin ensimmäistä kertaa 2000-luvun puolivälissä, kun olin näyttelijänä Neljä ilmansuuntaa näytelmässä Contakti-teatterissa jonka Rättö ohjasi.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Roolihahmoni on Tauno. Rauni Reposaarelaisen siskon mies. Pitkien kuvausvälien takia haastavinta oli varmaan klaffivirheiden välttämiseksi muistaa että mites nää viikset nyt olikaan trimmattu ja minkä pituinen tukka oli.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

“Älä sitä mieti, annat men vaa tost noi…”

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Kreisein ja varmaan hauskinkin kuvauspäivä oli se kun Taunoa ja Annelia kuvattiin kuolleina ja selällään maatessa saatiin perunajauhokuorrutus. Tietenkin siinä alkaa yskittää ja aivastuttaa ja silloinhan tulee vedettyä keuhkot täyteen ilmaa. Muutaman päivän sai niistää ja yskiä puoli kiloa perunajauhoa päivässä.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

Haista sinä juoppo paska!

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Parissa leffassa on tullut työskenneltyä Raunin jälkeen lavastus- ja järjestäjäosastoilla. Contakti-teatterilla on myös tullut hääräiltyä tiiviisti, sekä lavalla että myös muissa hommissa. Viime kesänä oli ensimmäinen kunnon kesä”loma” kymmeneen vuoteen ja kerkesi vähän kasvattelemaan kasvihuoneessa ruokaa pöytään. Pari koiraa pitää myös arjen kiireisenä.

 

Jori Kemppi – Saunanpitäjä

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Hahmoni oli Saunanpitäjä – onneton, työlleen liiankin omistautunut yrittäjä ja surkuhupaisa heittopussi. Haastavinta oli löytää oikea tasapaino tragedian ja komedian välillä. Pyrin siihen, että hahmoni ei ole vain surkimus, vaan samaistuttava surkimus. Oman haasteensa kehonkieleen loi myös Saunanpitäjän omintakeinen pukeutumistyyli.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

Olen ollut aikaisemmin mukana Mikan näytelmäprojekteissa, ja kuten niissäkin, Mikan lähestymistapa henkilöohjaukseen Raunin kuvauksissa oli hyvin orgaaninen. Tavallisesti hän antoi minulle laajat suuntaviivat hahmoni toiminnasta kohtauksessa, johon minä tarjosin vastaukseksi oman tulkintani näyttelijänä, mistä lähdimme etsimään ja hiomaan oikeaa olemusta ja tunnetilaa. Mika on innostava ohjaaja, jolla on kyky saattaa näyttelijöiden vahvuudet esille. Hän osaa kommunikoida, mitä hän haluaa, mutta osaa tehdä sen sanelematta – tarkkoja ja ehdottomia ohjeita annettiin vain silloin kun se oli esim. kuvasommittelun tai rytmityksen kannalta tärkeää.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Joihinkin kohtauksiin kuvattiin ottoja useampina ajankohtina, joiden välille saattoi kertyä vuodenkin verran aikaa. Pitkän tauon jälkeen samaan kohtaukseen palaaminen vaati vanhan kuvamateriaalin kertaamista, jotta ilmaisu pysyisi yhdenmukaisena kuvien välillä.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Saunakohtauksen kuvauspäivistä voisin nimetä vaikka jokaisen! Erityisesti mieleeni on painunut kuva, jossa äkäinen Saunanpitäjä kauhoo sadatellen joesta löylyvettä ämpäriin. Ranta oli liukasta kivikkoa ja vesi ei ollut erityisen lämmintä, joten kiukkuinen sisu ei ollut pelkästään näyteltyä. Kuvauspaikan luontainen etu oli onneksi se, että siellä oli sauna, jossa oli mukava lämmitellä ottojen välissä.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

“Perkeleen pilikollit!”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Olen jatkanut töissä videopeliäänisuunnittelijana ja pyrkinyt elämään rauhallista ja yksinkertaista elämää. Kotona pelaan videopelejä, katselen puolisoni kanssa TV-sarjoja ja sävellän sekä tuotan silloin tällöin hieman musiikkia. Juuri tällä hetkellä pidän taukoa kaikista elokuvajutuista, mutta kukapa tietää tulevaisuudesta!

 

Jarno Malinen – Opettaja Mannola

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

No mä oon käynyt kaikenlaisia teatteri- ja näyttelijätyön koulutuksia ja kursseja ympäri suomenmaan ja näiden ja töiden kautta kouluttautunut näyttelijäksi. Siis akateemista tutkintoo mulla ei näytelijätyön ammatista ole, mutta onneksi vielä on muutenkin mahdollisuus saada näyttelijän ammattinimike, vaikka tää onkin hippasen pidempi ja kivisempi tie. Niin ja oon mää paria kurssia vaille sosiaalipedagogi myös, ehkä pitää joskus suorittaa ne, kun ei tästä freelancerin elämästä aina oikein tiedä, näin töiden puolesta.

Juu ja leffahommissa oon toki ollut jonkin verran ja sitten ollaan tässä muutaman kerran väännetty Villilä Korporaatio ryhmän kanssa Uneton48 lyhäriä. Se on sellaista hyvää sekoiluu ja hauska kilpailu. Pari vuotta sitten tuomaristo joutui diskaamaan meen leffan, kun ylitettiin hippasen K12 ikäraja. Mä leikkasin siinä leffassa itseltäni kivekset pois ja vein ne mun unelmien naiselle. Ilmeisesti tää oli tuomareille liikaa. Ja joskus nuorempana sitä tuli oltua avustajana jossain leffoissa, Koivusalon jutuissa ja Vareksessa ainakin muistan olleeni.

Leffaan mä päädyin sitä kautta, että olin mukana myös näytelmäversiossa, joka tehtiin aikoinaan ja luonnollisesti päädyin leffassa myös rooliin, teatteriversiossahan mä tein niitä useampia. Samoin mä tässä leffassa olin hippasen jeesaamassa näyttelijöiden castaamisessa. Tässä tuleekin mieleen, että koko hemmetin Samurai juttu lähti aikoinaan siitä, että mä ja Sippola oltiin joskus irkkubaarissa juomassa kaljaa ja puhuttiin, että seuraavaksi olisi siistii tehdä Kanuuna teatterin kanssa länkkäri. Kanuuna teatteri oli tehnyt muutamia näytelmiä siis tätä ennen. No siinä visoitiin jostain maailman kovimmasta länkkäristä, jolla helvetin iso sheriffintähti rinnassa ja kannukset bootseissa ja potkii saluunanovia sisään ja pitää yllä järjestystä. En muista soitettiinko tästä idesta heti Mikalle vai miten se sai tiedon tästä, mutta Mika osti idean. Sitten kesti tovi ja Mika oli kirjoittanut rungon Samuraihin. En mä tajuu miten ja missä vaiheessa se sheriffi muuttui samuraiksi. Ehkä Mika oli katsonut liikaa Akira Kurosawan leffoja. No todennäköisesti Mika oli kirjoittanut ja pohtinut tätä samurai juttua jo pidemmän ajan. Mutta siis hyvä, että muuttui.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Mä näyttelen leffassa opettaja Mannolaa. Alunperin ehkä haastavinta tai arveluttavinta oli, että kyseinen hahmohan piti olla Raunia hitosti vanhempi, sellainen hampaaton, vanha guru. No varmaan siitä ajatuksesta luovuttiin, kun mä päädyin tähän rooliin. Haastavaa on aina se, että kykenisi tekemään parhaan mahdollisen suorituksen. Mutta aina sitä jälkikäteen harmittelee ja soimaa itseään, että miksi mä en tehnyt sitä toisin ja sitten tulee kaikenlaisia ideoita, parempia mieleen. Mutta ainahan niin tapahtuu, kaikessa.

Mun puvustus oli vähän hankala, peruukki pyöri päässä ja viikset tippuvat koko ajan eikä muukaan asuste ollut mikään maailman mukavin pitää päällä, kun oli jos jonkimoista tyynyä köytettynä selkään ja sitten vielä pää kutisi ja hiki valui ja kun päivät oli pitkiä ja kuvauspaikan taukohuoneessa kuuma ja tauoilla ei viitsinyt riisua, kun sen rooliasun pukeminen oli aika työläs homma, niin se toi tietty jotain haasteita, sellaisia henkisiä, ehkä vähän fyysisiäkin. Ja mä tulin silloin kuvauksiin suoraan meen teatterileiriltä, että ehkä siinä hippasen väsykin painoi. Mutta siis itse kuvauksissa oli niin mukava tunnelma ja hyvä fiilis kaikilla, että ei siinä oikein mikään vituttanut.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

Mehän treenattiin meen kohtauksia Mikan kanssa jonkun verran Anniksella ennen itse kuvauksia. Haettiin niitä toimintoja ja kokeiltiin eri puhetempoja, että mikä toimii. Ja sitten yhdessä mietittiin noita meidän kaksintaistelulajeja, joita me leffassa käydään. Niitä lajeja taisi olla alunperin kuusi, perinteistä punnerruskisaa ja sitten vähän jotain vähän ei-perinteisiä lajeja. Itse kuvauspaikalla sitten vaan toistettiin tämä, mitä oltiin treenattu, että ei siinä itse kuvauksissa Mikalta enää mitään isompia ohjeita tullut. Jotain pikku yksityiskohtia Mika ehkä tuli ohjeistamaan, että minkälainen ilme on hyvä, kun ihminen poraa itseään mahaan ja mallasi siinä jotain äänettömän tuskan ilmettä mulle.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

No mehän kuvattiin mun kohtaukset jo kertaalleen koko projektin aika alkupuolella. Mulla oli siinä aika erilainen lookki. No siinä kävi sitten niin, että kun leffaa oltiin jo jonkun matkaa kuvattu, niin työryhmä itsekin pikkuhiljaa alkoi löytämään sitä oikeaa linjaa ja tyyliä, että miten näitä leffoja oikein pitää tehdä ja siinä kävi sitten niin, että ne mun kohtaukset kuvattiin kaikki uudestaan leffan viimeisillä kuvauspäivillä. Ei se itse mun näyttelijätyöhän paljon mitenkään vaikuttanut, vähän paranneltiin ja muutettiin kohtauksia ja tulihan niistä myös paremmat. Sääliksi käy nyt kyllä sitä maskeeraajaa Kiiaa, joka silloin ekassa kuvausessiossa maskeerasi mua kaks päivää, useita tunteja, liimasi mulle kaikenlaista karvaa lärviin ja sen semmoista ja sitten ne alunperin kuvatut kohtaukset eivät ollutkaan käyttistä. Mutta tällaista tää on.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Hauskaa ja kreisiähän se oli koko ajan. Meen kohtauksissa oli paljon lapsia mukana, muistan yhden kohtauksen, kun siinä Mikan kanssa rooleissa väitellään ja sitten siinä kohtauksessa tulee lapsi tuomaan Mikalle eli Raunille jotain ja Rauni kysyy tältä lapselta, että “Kenenkäs kakaroita sää oot? ja tää lapsi vastaa “Sun” Ja sen jälkeen jatkettiin sitä väittelyä. Siinä meni pokka kyllä monta kertaa. Ja sen lapsen vastaus tuli sieltä niin hellyytävällä äänellä, että sydän suli. Harmi, että tämä kohtaus ei päätynyt lopulliseen versioon.

Täytyy muutenkin kehua noita lapsinäyttelijöitä, pitkiä päiviä, sisällä hiton kuuma, ulkona kylmä, mutta nää lapset ei valittanut missään vaiheessa, vaan hyvällä sykkeellä oli koko ajan mukana. Aikuiset siinä ennenmin meinasi hyytyä. Niin ja jossain vaiheessa, ehkä väsymyksen takia mun ja Mikan pokka ei enää pitänyt lainkaan, vaan jouduttiin ottamaan aika monta kertaa jotain kohtauksia uusiksi ja skarppaamaan. Mutta ylipäätään parasta ja hauskinta tuossa kaikessa on se mieletön yhteisöllisyys, mikä noissa henkii. Ja tauoilla heitetyt läpät on aina hyviä.

Ja ai niin, viimeisenä kuvauspäivänä, viimeinen kuva saatu valmiiksi, kello oli varmaan jotain 6 aamulla. Samantien alkoi jotain jallupulloja tulemaan eteen ja tunti siitä ja aika moni helvetin hyvässä nosteessa. Poltettiin kaikki rekvisiitta yms, Sippola meni jonnekin pöpelikköön puomimikin kanssa äänittämään lintujen ääniä. Kaikilla oli ihan helvetin hauskaa. Siinä tuli vedettyä sellaiset mukavat aamuiset pöhnät. Taisin mä mennä siitä sitten Rattikseen ja Irkkuun myös jatkamaan hyvin aloitettua päivää. Nyt kun ajattelee, niin se oli kyllä aikamoinen fiilis sen vikan kuvan jälkeen, kun tajusi että tää leffa tosiaan tulee todeksi.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

“Ei Tokio ole Kiinassa se on Japaniassa!” Itse repliikki ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta tässä kohtauksessa me tiputtiin ihan hiton monta kertaa, kun huusin sen jotenkin itkun sekavissa tunnelmissa. Tässä kohtauksessa Mannolla ja Rauni käy jonkinlaista tietokilpailua, jossa ei ole mitään järkeä. Tääkään repliikki ei muuten päätynyt varsinaiseen elokuvaan. Toinen suosikkini on “Muusta en tiärä, mutta kendokurssin Lappeenrannassa maksoin” Tää on mukana lopullisessa versiossa.

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Me ollaan tuon meen oman teatterin, Otava Ensemblen kanssa tehty pari näytelmää yhdessä Hurmeen Juhan kanssa ja sitten Kankaanpään Tapion kanssa ollaan mietitty yhtä monologijuttua, jossa ehkä yksi muusikko myös mukana. Ja eri esitysten kanssa tässä keikkailtu ympäri Suomea. Sitten ollut hippasen kuvaushommia, musavideo juttuja ja sen sellaisia. Ja nyt mulla tässä just alkaa Porin teatterilla Tuntemattoman sotilaan treenit. Eli teatterihommia lähinnä ja sitten hippasen maailman ihmettelyä yritystä tehdä vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen.

 

Anne Mäkinen – Äiti

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Olen käynyt Kauppiksen joskus vuonna ö. Myöhemmin opiskelin draamapedagogin opintoja appron verran ja valmistuin muutamia vuosia sitten lasten ja nuorten eritysohjaajaksi. Tällä hetkellä opiskelen työvalmentajan erikoisammattitutkintoa. Elämääni on siivittänyt myös lukuisat kurssit näyttelijäntyöstä, ohjaamisesta, tuottamisesta, käsikirjoittamisesta, maskeerauksesta yms.Ensimmäinen kosketukseni Mika Rättöön oli Perseooppera, katsojana. Sen jälkeen kävin tietysti katsomassa kaiken muunkin tuotannon. Mika tuli ohjaamaan Contakti-teatterille näytelmän Neljä ilmansuuntaa v. 2007, jolloin tutustuin häneen paremmin. Kun sitten soitto tuli, niin en epäröinyt hetkeäkään.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Elokuvassa näyttelen Raunin äidin roolin. Haastavinta oli näytelmän lopussa oleva Raunin ja äidin kohtaus, missä ollaan todella suurten kysymysten äärellä. Oikean tunnetilan ja rytmin löytyminen teetti työtä.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

Mikan ohjeet olivat selkeitä ja hyvin tilannetta sekä tunnetta kuvaavia. Lisäksi hänen oma heittäytymisensä auttoi oman roolityön tekemisessä.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Se ei mitenkään ainakaan haitannut. Kohtaukseen sain aina niin hyvät ohjeet, että sukeltaminen Raunin maailmaan tapahtui luontevasti.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Kreisein kuvauspäivä oli tämä edellämainittu päivä. Kun Rauni tulee kotiin, niin äiti kylvettää hänet sinkkiammeessa. Ko. paikassa ei tullut kuumaa vettä hanasta, joten lämmitin sitä pienellä vedenkeittimellä ja lisäilin sitä aina välillä ammeeseen. Päivä oli kuitenkin pitkä ja vesi viileni aina melko nopeasti. Suorastaan kärsin Raunin puolesta, kun hän aina yhä uudelleen ja uudelleen meni kylmään veteen pestäväksi. Tässäkin näkyi aito heittäytyminen, ei välitetty sellaisesta pikkuasiasta kuin kylmä vesi.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

Se on ehdottomasti: “Sää olet pelkkä katana kakaran kädes”.

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Kuvausten jälkeen olen tehnyt tietysti teatteria. Contakti-teatterin uudelleen vauhtiin saaminen on vienyt aikaa ja vaivaa. Lisäksi ohjaan Pihlavassa kahta ryhmää. Eli siis ohjaan, näyttelen, käsikirjoitan ja teen kaikkea muuta teatteriin liittyvää lähes kaiken aikaa. Lisäksi työskentelen hanketyöntekijänä Anniksella.

 

Minna Norrgård – Koivurannan tytär

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Kirjoitin ylioppilaaksi 2007 Meri-Porin Lukiosta. Siellä oli ilmaisutaitolinja jossa tehtiin teatteria. Kipinä näyttelemiseen roihahti tuolloin aika isosti. Sen jälkeen jatkoin Tampereelle vuodeksi teatteriopistoon. Muutettuani takaisin Poriin vannoin itselleni etten ole enää koskaan missään tekemisissä teatterin tekemisen tai näyttelemisen kanssa, mutta vain parin kuukauden jälkeen minua pyydettiin mukaan Cont’akti-teatteriin, jossa kuulin eräältä vastanäyttelijältä että tällainen Samurai aiheinen juttu on tulossa. Se kiinnitti huomioni, siitä tuli sellainen jokin fiilis, että tuonne haluan. Näin Mikan kirjaan liittyvän haastattelun muistaakseni kirjan ja ruusun päivänä Eetunaukiolla. Menin jälkeenpäin ujosti nyppimään häntä hihasta että saiskohan tulla mukaan. Treeneissä näin homman luonteenlaadun ja olin välittömästi innoissani hyvästä ilmapiiristä ja siitä nerokkaasta sekoilusta tuli kotoisa olo.

Leffahommia on ollut lähinnä muutamia Villilän oppilasproduktioita. Yksi kesä vietettiin Tuomas Niskasen ohjauksessa kuvaten Harhama-nimistä pätkää. Sitten tietysti muksuna kuvattiin kavereiden kanssa videolle sketsejä ja sen sellaista.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Linnanherra Koivurannan tytär. Rooli kosketti minua jo näytelmää tehdessä. Aluksi hämmennyin, koska tuntui siltä että se oli kuin minulle tehty. Minun oli niin helppo päästä Koivurannan tyttären tunteisiin, että en kokenut juurikaan eroa sille että oliko kyseessä fiktiivinen hahmo vai ei. Tyttären ja oman persoonan välinen ero oli ajoin hiuksenhienoa. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä tuntui haastavalta näyttää kameralle ja muille tunteita jotka koin niin omikseni sillä henkilökohtaisessa elämässänikään en niin uskaltanut tehdä. Samurai-projekti on kokonaisuudessaan osoittautunut itselle hyvin tärkeäksi, sillä tyttären roolin kautta saatoin peilata itseäni ja työstää tietynlaista vapautumista omassa elämässä.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

”NYT TAIKAA!” Oli lause jonka kuulin useammankin kerran Mikan suusta. Senhän voi tulkita miten vain, mutta ehkä porukka oli niin samanhenkisiä toistensa kanssa että sillä meni jotain perille. Itselle siitä tuli aina hyvä fiilis. Mika kiinnitti paljon huomiota kehonkieleen ja rytmiin. Leffan alussa olevaa kohtausta harjoiteltiin ilman kameraa useasti, sillä minun oli saatava näyttelemiseni näkymään käsissäni luontevasti, koska ne olivat pienen hetken ainoa asia, jota minusta kuvassa näkyi. Muistaakseni Rätön ohjeistukset liittyivät myös hyvin paljon tunnemaailman maalailuun, että miltä mikäkin tuntuu ja että kaivetaan itsestä ne asiaan kuuluvat fiilikset. ”Sä et oo mikään heittosäkki” oli kommentti joka jäi mieleen. Tää ei ollut itse kuvauksissa vaan harjoituksissa niitä varten, mutta se kommentti Mikalta oli hyväksi sekä hahmoni että itseni korville sillä hetkellä.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Sinä aikana ehti tapahtua paljon. Olin kuvausten alkaessa raskaana, mikä ei sillä hetkellä näkynyt fyysisesti. Muutuin kuitenkin niiden yhdeksän kuukauden aikana ulkoisesti niin paljon, että alkukuvauksissa ollut henkilö olisi voinut olla täysin eri ihminen kuin loppuvaiheessa. Se taisikin olla osasyynä sille, miksi noita kuvia ei valmiiseen leffaan tullut.

Kuvausten välillä oli pitkiäkin aikoja jolloin roolia ei tietoisesti edes miettinyt, mutta joiden aikana saattoi itse kasvaa. Sen mukana roolihahmokin kasvoi syvyyttä kuin huomaamatta. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuollainen aaltoliike kuvausten ajoituksessa oli aika luonteva juttu hahmoni suhteen. Koivurannan tytär käy läpi isoa kasvuprosessia elokuvan aikana.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Kreiseintä oli ehkä juuri nuo ensimmäiset kuvauspäivät kun vietimme pari päivää jäätävässä viimapakkasessa Reposaaren rannalla. Siellä ryömittiin hangessa ja juostiin takki auki ilman hanskoja tai pipoa. Se oli kauheaa mutta samalla hauskaa ja mieleenpainuvaa. Illan päätteeksi toki päästiin onneksi saunaan.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

”Miiaauuu..”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Teen nykyisin aktiivisesti Burleskia ja esiinnyn alter egollani erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomea. Olen opetellut laulua ja vireillä on bänditouhuja. Vastikään tänä syksynä aloitin myös pitkään haaveilemani hierojan opinnot. Sitten tietenkin olen myös äiti. Kuvausten alkaessahan olin raskaana, nyt lapsi on jo melkein kolmevuotias.

 

Harri Sippola – Ninjamestari Hans Peter Filenius Hatanpää

 Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Ninjamestari Hans Peter Vilenius Hatanpää. Haastavinta oli tottua normaaliin elämään kun oli viikon kullannut itseään aamusta iltaan. Sen jälkeen kaikki oli niin… tyhjää. Kenties myös samaan aikaan tuotantopäällikkönä yms. huseeraaminen ei myöskään paljoa auttanut roolisuoritukseen uppoutumisessa.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

En muista! Koko homma oli alusta loppuun lähinnä selviytymistaistelua.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Onneksi itselläni ei kuvausjaksoja ollut kuin kaksi, ensin viisi ja sitten parin kuukauden päästä yksi päivä,joten näyttelijätyöhön ei vaikuttanut paljoakaan. Kaikkeen muuhun elämään pitkä projekti vaikutti paljonkin!

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Ei muita ollutkaan! Ehkä taistelukohtauksen tekeminen oli kaikista hauskinta. Ylipäätään itsensä kultaaminen joka aamu ja ilta oli nerokasta toimintaa.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

Rauni, otettasko ryypyt? No jos minä otan sitten ensin…

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Ollut mukana jälkitöissä sekä levittämisessä & markkinoinnissa. Pääsispä taas kuvaamaan!

 

Reetta Turtiainen – Reetta-Geisha

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Opiskelen Turun yliopistossa digitaalista kulttuuria. Näyttelijäntyön koulutusta ei ole muutamia yksittäisiä kursseja lukuunottamatta, mutta teatteria olen harrastanut Vaasan ja Porin ylioppilasteattereissa kahdeksan vuotta.

Leffahommista ei ole aiempaa kokemusta. En ole täysin varma, miten valikoiduin mukaan Rauniin, mutta kesällä 2014 puhelimeni soi ja Mika pyysi mukaan tekemään yhtä kohtausta. Yhdestä tulikin useampi, mistä olen ollut erittäin innoissani ja onnellinen.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Roolihahmoni oli Reetta-Geisha, jota kuvailtiin minulle rähjääntyneenä kyläruusuna ja psykopaattivamppina. Reetan tekemisessä oli ehdottomasti haastavinta se, että täysin överistä hahmosta piti saada kuitenkin mahdollisimman uskottava. Tuollaisen hahmon tekemisessä on aina ylinäyttelemisen vaara, etenkin teatteritaustalla.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

Useimmiten ohjeet liittyivät ilmeisiin ja eleisiin, jotka haluttiin saada näyttämään paremmalta kuvassa. Kameran edessä näytteleminen osoittautui yllättävän tekniseksi – pienimmälläkin liikeellä tai katseella on suuri merkitys ja monesti lyhyessäkin kohtauksessa muistettavia yksityiskohtia on paljon. “Ensi kauheet kolinaa, sit silmä, sit reaktio, sit hätääntymine, sit avaat ove, sit astut ulos ja sit vast sen jälkee panet housut jalkaa.” Äänenkäytöstä tuli myös paljon kommenttia, koska puheeni menee helposti huutamiseksi. Syytän siitä teatteria, heh.

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Ei mielestäni juurikaan. Hahmoni oli hyvin vahva ja hänen motiivinsa selkeitä, mikä helpotti eläytymistä. Lisäksi persoonallinen puvustus ja maskeeraus, joiden suunnittelussa sain itse olla mukana, auttoivat roolihahmon omaksumisessa. Joka kerta kuvattavat kohtaukset myös käytiin läpi Mikan kanssa ja harjoiteltiin hyvin, joten tuntuma pysyi koko ajan kohdillaan.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Hääjuhlia oli todella hauska kuvata, koska niissä sai hullutella ja improvisoida eniten, mutta mieleenpainuvin kuvauspäivä on kyllä ollut “demonimetsä”. Muistan istuneeni siellä pitkän pöydän ääressä, mutaisena ja litimärkänä, umpijäässä, keskellä säkkipimeää metsää ja ajatelleeni, että se on siisteintä ja älyttömintä ikinä. Huikea (ja kamala) kokemus.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

“Viäkkö sää mu Rauni joskus Turkuu?!”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Teatteria on tullut tehtyä melkein taukoamatta. Viime syksynä olin käsikirjoittamassa jalkapalloaiheista, rasisminvastaista Pukukoppi-näytelmää, jota esitettiin Herralahden Potku -nimisen työryhmän kanssa. Tänä kesänä teimme Porin ylioppilasteatterin improvisaatioryhmä Kosmisen karusellin kanssa pitkiä improvisoituja kesäteatterinäytelmiä, jotka kulkivat nimellä Haista #### rakkaani! Lisäksi olen ollut mukana muutamassa pienemmässä produktiossa ja tapahtumassa näyttelijänä.

 

Risto Ylihärsilä – Kylähullu

Millanen koulutus sinulla on, oletko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Yo, muusikko/lauluntekijäksi ajautunut. Olen säveltänyt musiikkia muutamaan lyhytelokuvaan, mutta en ole mielestäni ollut aiemmin kameran edessä, ellei musavideoita lasketa. Luultavasti jonkun Risto-yhtyeen musiikkivideon perusteella Sami Sänpäkkilä päätti suositella minua tähän rooliin.

Mikä oli roolihahmosi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Kylähullu. Haastavinta oli varmaan porisätkätyksen upottaminen savolaiseen aksenttiini ilman, että viimeinenkin luonnollisuuden häivä katoaa. Porin seudulla syntynyt, lähes koko ikänsä Savossa asunut ja viime vuosina Poriin paluumuuttanut -lähtökohta oli parasta mihin näillä taidoilla pystyi. Toisaalta tarjosi ehkä myös vihjeen sille miksi hahmoni ei ollut niin syvästi koko kylän massapsykoosissa mukana.

Millaisia ohjeita sait Mikalta kuvauksissa?

“Paas niitäs ässiäs sinnes sanojes perääs, niis tulees pareempis.”

Miten projektin pitkä kesto vaikutti näyttelijäntyöhön?

Omalta kohdaltanihan tuo oli sitä, että heiluin omana itsenäni hassuissa vaatteissa. Kuvausten aikana ei tapahtunut niin suuria sisäisiä muutoksia, että olisi ollut mitenkään hankalaa hypätä hahmoon pitkänkään tauon jälkeen.

Mikä oli hauskin/kreisein kuvauspäivä?

Kohtaus joka ei tainnut päätyä elokuvaan, ja jossa roikuin 6 tuntia hirsipuussa 1,5 tunnin yöunien jälkeen hieman epävarmana siitä, onko se naru nyt varmasti vain maalarinteipillä kiinni ja eikö se varmasti sotkeudu matkalla johonkin, jos vaijeri pettää. Kukaan ei tullut sanomaan milloin kohtaus on käynnissä, niin yritin olla liikkumatta ja hengittää huomaamatta koko ajan. Yllättävää kyllä, kolmen tunnin jälkeen tuli sellainen olo, että voisi tämän päivän paskemminkin viettää ja melkein harmitti, kun piti lopulta tulla sieltä alas.

Siteeraa suosikkirepla omalta hahmoltasi.

Hahaa! Autuaasti on joka ainoa huulteni välistä päässyt sana hävinnyt. Tai siis päässys sanas hävinnys.

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Musajuttuja. Soitellut paljon livenä ja tuottanut levyjä.

This is part 3 in a 4 part blog post series about Samurai Rauni Reposaarelainen:
Part 4 (in english): Samurai Rauni Reposaarelainen – A feature film in the making part 4 – It’s a wrap!
Part 3 (in finnish): Samurai Rauni Reposaarelainen – Elokuvan tekemisestä osa 3 – Näyttelijät
Part 2 (in finnish): Samurai Rauni Reposaarelainen – Elokuvan tekemisestä, osa 2 – Kuvausryhmän esittely
Part 1 (in english): Samurai Rauni Reposaarelainen – A feature film in the making part 1 (introduction)

Scroll to top