Samurai Rauni Reposaarelainen – Elokuvan tekemisestä osa 2 – Kuvausryhmän esittely

Samurai Rauni Reposaarelainen on Moderni Kanuuna RY:n ensimmäinen elokuva ja se on tehty kokonaan talkoovoimin. Yhdistyksen tarkoituksena on tuottaa omaehtoisia taide-elokuvia. Nyt onkin aika esitellä osa kuvausryhmää elokuvamme takana! Lähetin lyhyet haastattelut pisimpään kuvauksissa heiluneelle ydinporukalle. Leffan teossa on tietenkin ollut mukana lisäksi kymmeniä muita (tarkalleen 254 ihmistä), avuliaita sieluja jotka ovat roudanneet, kuvanneet making of -materiaalia, kuorineet banaaneita, seisoneet auringon edessä tai päästäneet meidät pihalleen sekoilemaan.

Samurai Rauni Reposaarelaisen työryhmän ja sen jäsenten tehtävät ovat olleet monipuolisempia ja vaihdelleet varmasti enemmän kuin “normaaleissa” elokuvatuotannoissa. Ruokaa ovat kokanneet kymmenet ihmiset, äänityshommia on tehnyt ainakin neljä henkilöä, pelkästään valoryhmässä on ollut useita upeita tyyppejä. Puvustusta, lavastusta ja yleistä säätöä ovat hoitaneet joskus jopa tunnin varoitusajalla paikalle hälytetyt kaverit. Sanomattakin siis selvää, että elokuvan tekeminen on ryhmätyötä.


Anna Elo

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Minulla on kuvataiteilijan (AMK) koulutus mediataiteen linjalta Tampereelta. Opiskelin aikuispuolella itselleni puusepän perus-, ja ammattitutkinnon paljon myöhemmin. Olen tehnyt harjoitteluita mm. lasitusliikkeessä, teatterin lavastamossa ja puusepänverstaassa.

Tampereen kouluaikoina innostuin lavastamisesta ja olin paljon mukana erilaisissa lyhytelokuva,- ja teatteriprojekteissa. Olin myös harjoittelussa parissa “oikeassa” tuotannossa.

Rauniin ajauduin mukaan ensin pienten irrallisten rekvisiittojen tekijänä. Sen jälkeen lapset saivat elokuvasta erilaisia rooleja, ja huolehdin heistä kuvauspaikalla. Lopulta huomasin olevani ydinryhmässä ja sitten se olikin “all-in”.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Roolini elokuvassa oli aika monipuolinen. Hankin ja tein rekvisiittaa, valmistin hattuja ja pukuja, tein maskeja ja peruukkiviritelmiä, rekrytoin lapsia avustajiksi, rakentelin lavasteita jne… Kaikessa tässä oli vahvana tukena Mika ja muu työryhmä. Mitään ei olisi voinut tehdä ihan yksin.

Haastavinta tekemisessä oli ihan olematon valmisteluaika. Käsikirjoitus eli usein aivan kuvaussessioiden alkuun saakka, joten opin että teen tietyt asiat mahdollisimman viimetinkaan. Kun asiat varmistuivat, oli enää vähän aikaa toteuttaa rekvisiittoja yms. Tämä opetti olemaan armollinen oman työn jäljelle ja käyttämään mielikuvitusta sitäkin enemmän.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Näissä hommissa minulta ei ole koskaan hermo pettänyt. Ihana työryhmä joka antaa kaikkensa, on syy siihen. Uskoisin.
Kylmä minulla oli oikein kunnolla vain kerran, kun vietin pari-kolme tuntia syksyisessä joessa märkäpuvussa keskellä yötä ohjaillen kumivenettä. Koska veneessä istui pari kahdeksanvuotiasta tyttöä, en tietenkään voinut näyttää että olin totaalisen jäässä. Verrattuna Mikaan, en ole siis palellut käytännössä ollenkaan.

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

Annaksi kaikki taisivat kutsua.

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Viimeinen kuvauspäivä Villilässä oli todella hurja. Kuvasimme ninjain killan taisteluita ja Mika loukkasi varpaansa. Kuvissa oli paljon liikkuvia osia, verta roiskui ja loppu häämötti. Kaikkien hurja loppukiri ja usko onnistumiseen oli kuitenkin niin vahva että kuvat saatiin purkkiin. Upea opiskelijatiimi auttoi valtavassa purkutyössä niin tehokkaasti että meinasi ihan tulla tippa linssiin. Ainoa kerta kun tuottaja on vaikuttanut hieman kypsältä projektiin oli silloin kun roudasimme kolmeen pekkaan koko lavastuksen ja rekvisiitan Anniksen kolmanteen kerrokseen. Kello oli jotakin viiden paikkeilla aamulla.

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami ja Mika huusivat nimesi kuvauspäivän aikana?

Nimeni vilahteli kuvauksissa aika useasti koska olin sotkeutunut niin monelle osa-alueelle. Kuulin kutsun varmaan n. 10-20 kertaa päivän aikana…

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

MAANTIEKARTTA!!!

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Kuvausten jälkeen olen kunnostellut vanhoja ikkunoita ja piirrellyt vähän kuvia. Seuraavaa elokuvaa odottelen jo innokkaasti…

Onko sulla nettisivut?

Minulla ei ole nettisivuja.


Kai Johansson

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Koulutus: Medianomi AMK Lahden Muotoiluinstituutti. En ole tehnyt leffahommia, joissain mainostuotannoissa mukana. Tarjouduin vapaaehtoiseksi mihin vaan heti, kun kuulin, että tätä puuhataan. Eli en asunut Porissa [Samurai Rauni Reposaarelainen] näytelmän aikoihin, jonka kävin kyllä katsomassa ja nyt oli tarkoitus päästä heti hommaan mukaan. Vuoden jälkeen pääsinkin.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Runnerin hommasta muodostui perustoimenkuva ensimmäisen ekstrauskeikan jälkeen. Ehdottomasti haastavinta olivat muovisäkit, joissa vaatetarpeisto kulki tai oli kulkematta. Pelkästään pussien muuttaminen laatikoiksi olisi helpottanut urakkaa 50%. Se, että olisi ollut tiedossa, mitä kuvauspaikalla oikeasti tarvitaan olisi tehnyt duunista jo leikintekoa. Aika mainiosti meni mielestäni kuitenkin, eli aikatauluissa ei runnerin tai kuljetettavien näyttelijöiden aikatauluongelmien takia myöhästytty juuri koskaan – safkat myöhästyi, mutta sähkökatkoille ei mahda mitään.

Runnerin hommassa en kokenut mitään kauhunhetkiä. Ekstrana olemisesta jäi Demonimetsän Siivoojademonina oleminen mieleen fyysisesti rankinpana juttuna, jota olen tehnyt sen jälkeen, kun yritin vuonna 1997 nostaa yksinäni kolmesataakiloista enduropyörää suosta, jossa se oli sarvia myöden. Aivan järjettömän raskasta.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Kerran oli, kun piti vedessä lillua liian isossa märkäpuvussa ja horkan takia ei ohjastettava vene pysynyt vakaana. Anna kesti sen kuin nainen ties monettako tuntia, minä tipuin 45 minuutissa. Mutta yleisesti olin varautunut aika hyvin.

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

Mika kutsu kekkoseks ja pappaks, joskus Kaitsuksikin.

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Kauhein ja kreisein tilanne oli henk.koht. Enträskin ekoissa saunakuvauksissa ninjaa varten tehty vaijerirata ja sen tajuaminen ,että jos oltaisiin otettu vielä yksi otto Annan siinä roikkuessa, tuottajaneromme ja ystävämme Sippola olisi päätön mies. En ole vieläkään tainnut päästä siitä yli. Mielestäni ainoa oikeasti hengenvaarallinen tilanne, jonka huomasin kuvauksissa. Siistejä juttuja aivan liikaa, että jaksaisi edes yrittää erittelyä.

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

“Ku se lompsottaa sillai konkate”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Mitäpä täs, Mama Longhornin kanssa musaa, levynkansia, joitain musavideoita animoiden tai muuten vaan muokkaillen ja julisteita Validi Karkia -klubille, kinastellut internetissä väärässä olevien kanssa, ulkoillut koiran kanssa, viettänyt perhe-elämää ja lämmitellyt kakluunia. Ei kai ihminen muuta?

Onko sulla nettisivut?

ei o.


Tuomas Laurila

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Oon suorittanu viestinnän perustutkinnon (nyk. media-assistentti) Torniossa 1999–2002. Sen jälkeen äänitellyt muutamassa opiskelijaproggiksessa ja parissa dokumentissa. Tuomas Niskasen “Harhama”-elokuva on muhinut koneellani reilut kaksi vuotta odottamassa äänten jälkityöstöä; sitä olin äänittämässä kuuman kesän 2009. Valmiiksi asti olen tehnyt ääniraidat “Saturnus Reality” (ohj. Esko Lönnberg) ja “Mies ja videokamera” (ohj. Petri Hagner) -dokumentteihin. Enimmäkseen olen tehnyt äänentoistohommia porilaisten bändien ja muidenkin artistien kanssa, sillä jopa elättänyt itseni kymmenisen vuotta. Moderni Kanuuna -porukkaan olen tullut 2002, jolloin pääsin valomieheksi legendaariseen Perseoopperaan. Raunileffaan ryhtyminen oli vain yksi lenkki lisää siinä ketjussa.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Äänittäjä oli päärooli. Tuotannon alkuvaiheessa tietysti kaikki tekivät kaikkea, joten olen touhunnut hiukan kässärin puhtaaksikirjoitusta, apurahan hakua, lokaatioiden ja rekvisiitan metsästystä, kamojen vuokrausta, cateringia, yleistä tsuppausta jne. Jäi sellainen mielikuva, että siitä lähtien kun Sippola tuli täysipainoisemmin mukaan, hommat hiukan selkiytyivät. Kaikkein vähiten kaipaan tuottajan ja järjestäjän hommia, kun niissä joutuu niin mahdottomasti sosialiseeraamaan. Ne varmaan oli haastavimmat tontit, vaikka vastuuta jaettiinkin. Toisaalta muiden kiireiden takia en osallistu jälkituotantoon ollenkaan, joten säästyn ehkä kaikkein hermojaraastavimmalta nysväämiseltä. Oon ehkä enemmän ulkoilmaihmisiä.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Pari kertaa oli tosi kylmä. Ainiin, täytyy muistuttaa, että lopputeksteihin kreditoidaan erikseen “scuba grip” -ryhmä, jossa Elon Anna oli avainroolissa. Hänen hankkimissaan märkäpuvuissa hytistiin pari tuntia pimeässä joessa veneitä ohjailemassa. Hermot meni tietty aina välillä – yleensä kiireen tms. ohimenevän seikan takia – mutta se nyt kuuluu asiaan. En ole katkera menetetyistä viikoista.

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

Varmaan ne perusnimitykset, “Tompsoni” tai “Kekkone” oli yleisimmät. Joskus myös “Repa” tai “Tuorejuusto”. Ehkä “Äänittäjä” oli kaikkein halveeraavin. Sillo tulee vähä sellanen olo, että kerää ny ittes pappa, tai mä kerään.

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Jostain syystä mulle on jääny mieleen hienona muistona ihan ekat kuvaukset Reposaaressa 2012. Oli sympaattinen pieni crew ja upea pakkastalvi. Into oli kauhea mutta kokonaisvisio vielä aika levällään. Kuitenkin silloin jo tajusi, että vielä tästä leffa tehdään. Tuskin jäi yhtään käyttistä niiltä päiviltä, mutta usko leffan valmistumiseen on pääasiassa vaan lisääntynyt sieltä lähtien.

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami ja Mika huusivat nimesi kuvauspäivän aikana?

Mä sain olla suht rauhassa verrattuna moneen muuhun tekijään. Hyvä jos yhteensä kymmeneen kutsuhuutoon päästään keskimäärin.

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

“Perkeleen pilikollit!”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Käyn päivätöissä valtion virastossa, sitäpä enimmäkseen. Sosiaalipolitiikan pro gradua koitan edistää iltaisin. Vähän metsätöitä olen käynyt harrastamassa viikonloppuisin kotiseudulla. Äänityslaukku ja haulikkomikki on samassa paikassa, mihin ne elokuussa laskin.

Onko sulla nettisivut?

Ei ole, tuskin tuleekaan. Kiitos kysymästä!


Anna-Mari Nousiainen

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Oon opiskellu lukion jälkeen media-assistentiksi Heinolassa ja Rauni-hommien starttaillessa olin alottanut opiskelun TTVO:lla elokuvan ja television koulutusohjelmassa. Ammattituotannoista on kokemusta lähinnä tv-tuotannoista, kaikenlaisissa lyhäriproduktiossa on myös tullu heiluttua.

Olin tehnyt Samin kanssa muutamia musavideoita ja vähän kaikenlaista projektia kun Sami kysyi haluaisinko lähteä mukaan leffahommiin. Mietin ensin että pitäisköhän sitä kesä tehä jotain palkkatöitä että sais juustoa leivälle, tai ees leipää, mutta sitten puhuin silloisen tutoropettajani Rajannin Petterin kanssa, joka sanoi että se kyllä lähtis messiin jos ois mä. Hyppäsin sitten siihen junaan eikä siitä kolmeen vuoteen noustukaan kyydistä!

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Toimin leffassa valaisijana, vaikka kyllähän me kaikki saatiin roolipelata ties mitä hommia tuotannon aikana! Valaisussa hankalinta oli varsinkin tuotannon alussa pieni valotiimi (ja radiopuhelinten puute!), sekä pieni valopoka. Onneksi valotiimi kasvoi allekirjoittaneesta useampihenkiseksi tuotannon aikana, osteltiin Samin kanssa vähän lisää lamppujakin ja saatiin jeesiä Villilän puolelta kalustoon. Onnistuttiin kuitenkin tekemään yllättävän massiivisen näkösiä juttuja aika olemattomilla lampuilla, mistä oon kyllä innoissani! Radiopuhelimia ei muuten saatu koskaan, enkä oo varma oisko kukaan muu niitä tottunut käyttämäänkään.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Kylmyysmuistoja ei kyllä oo, enemmän sellasia hikisiä muistoja kun riuhtoo menemään toppavaatteissa genisten kanssa! Kerrastot siis oli kohdillaan. Kai sitä muutama sisäinen hajoaminen tuli tuotannon aikana kun mietti miten jotkut jutut ratkaistaan kengännauhoilla, mutta hermot pysy aika hyvin kasassa!

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

Kekkone oli yleinen! Viimeisenä kuvausyönä – tai aamuna – nimi muuttui syystä tai toisesta shortsiksi.

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Apua… Siistejä juttuja on tosi paljon ja kreisejä vähintään yhtä paljon! Koko elokuvahanke kiteytyy varmaan noihin kahteen sanaan ja ollaanhan me päästy ihan mahtaviin paikkoihin, saatu kuvata talonpolttoa, sadetusta ja vaikka mitä! Ultimaattisesti siisteintä on kyl ollu tutustua tähän koko porukkaan (joka on ihan mahtava!) ja nähä se palo ja sokee usko millä ollaan tätä leffaa tehty. Lisää näitä!

Kauheinta oli ne potentiaaliset vaaratilanteet, kerran tippu ämpäri katosta ja yks vaijeri oli meinannu pettää aiemmissa kuvauksissa, se huomattiin kyllä vasta purkaessa. Kumma kyllä koskaan ei kellekään sattunu mitään – tai no, murtuhan Mikalta varvas ninjoja vastaan tapellessa ja polvi muljahti jossain pusikossa, Sami telo kantapäänsä ja oli sitä itte kukin mustelmilla toisinaan, mutta vähällä päästiin!

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami ja Mika huusivat nimesi kuvauspäivän aikana?

En uskalla ees arvata! Välillä oli kyllä vaikea tietää ketä Kekkosta paikalle huudeltiin.

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

“Rauni! Veisitsää mut joskus Turkuun!?”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Nyt oon tekemässä kokeellista lyhytelokuvaa ja videoinstallaatiota. Oon myös suunnittelemassa äänimaisemaa yhteen yhteistyöprojektiin ens vuoden puolella ja keskittyny kaikenlaisiin taidehommiin! Viimeset pari viikkoa oon aktiivisesti väsänny kasaan uusia nettisivuja ja pitäis koittaa tässä yhtä omistautuneesti myös valmistua, vaikka toistaseks oon ollu kyllä aktiivisempi näissä muissa jutuissa…

Onko sulla nettisivut?

No ny o! http://annamarinousiainen.com


Teemu Rosenqvist

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Valmistuin media-assistentiksi keväällä 2013 Sataedun Elokuva- ja TV-alan tuotantoassistentti linjalta. Toisin kuin linjan nimi voisi antaa olettaa, jäi omalta kohdaltani AV-viestinnän tuotantopuolen opit hyvin vähälle huomiolle. Paperin pyörittelyä jo aikanaan lukiosta karkuun lähteneenä, löysin kiinnostuksen kohteeni kuvaustilanteessa vaadittavan tekniikan parissa. Fyysistä työtä ja soveltamiskykyä vaativat tehtävät kuten valomiehen ja gripin tehtävät, eivät sovi välttämättä kaikille, mutta itse nautin siitä. Niissä kun on sitä tekemisen meininkiä.

Oli kesä 2013 ja olin haikilla Posiossa. Olin juuri rämpimässä poikkipuutonta suo-osuutta, kun havaitsin että kännykkäni soi. Soittaja oli minulle tuntematon, mutta oli kuulemma saanut tuntemiltani kolleegoilta lämpimät suositukset, mikäli tarvitsivat johonkin heidän projektiinsa grippiä taitavaa tekijää. Ääni puhelimen toisessa päässä kysyi minulta, että olenko kykeneväinen tulemaan pariksi päiväksi seuraavalla viikolla tekemään pari rataa heille. Muistan vastanneeni siihen, että “mielelläni, jos täältä suolta vaan selviydyn”. Sitä en kuitenkaan osannut arvata, että tuo pari päivää muuttuisikin pariksi vuodeksi.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Gripin tehtävissä vastasin kuvaustilanteissa vaadittavien erinäisten kuvausteknisten rakennelmien/ härpäkkeiden rakentamisesta. Useimmiten tämä tarkoitti kuvausten aikana kamera-ajoon tarvittavan radan rakentamista sekä operoimista.

Edellämaitsemassani tehtävässä yksi perusasioista on kaikessa yksinkertaisuudessaan tehdä mahdollisimman suora ja tasainen rata, jotta ajo olisi mahdollisimman huomaamaton eikä veisi katsojan huomiota pois tarinan ääreltä. Tämä pieni perusasia oli kuitenkin jatkuva haaste, käyttämieni valurautaisten kiskojen ollessa joka suuntaan kieroja, käyriä ja yltäpäältä kolhuisia. Haaste oli siis (liikaa machoilematta) laittaa rauta tottelemaan herraansa ja tehdä vinosta suora. Luulen myös, että näin tapahtui.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Rannikon tuulet, sateet ja piiitkät kuvauspäivät panivat kyllä meikäläisenkin kiristelemään hampaitani, mutta tekemällähän siitä selvittiin. Tästä iso kiitos muulle työryhmälle, jotka kaikki panivat mielettömästi energiaa ja uskoa peliin jokaisissa kuvauksissa. Tämä kieltämättä lämmitti mieltä vaikka tunto olisi varpaista jo lähtenyt.

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

“Mitäs Kekkonen…” “Kuis Kekkosen….” “Kekkonen…” “Kekkonen..” “Kekkonen…”
Itsehän kasvatin koko kuvausten aikana tukkaani.

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Taisi olla alkuvuodesta 2014, kun kuvasimme Raunia esittelemässä maalaustaitojaan, palavan hökkelin vieressä. Vaikka en vieläkään ole keksinyt täyttä selitystä itselleni mitä ihmettä kuvassa tapahtuu, oli sen tekeminen todella jännittävää. Samana aamuna myös romutin autoni takapuskurin kuvauspaikalle ajaessa. Never forget.

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami ja Mika huusivat nimesi kuvauspäivän aikana?

Totanoin… kymmenkunta?

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

“Party, party, party, party, party, party perjantai!”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Asun tällä hetkellä Tampereella, josta käsin työskentelen edelleen freelancerina, joka odottaa seuraavaa kahden vuoden pestiä.

Onko sulla nettisivut?

Nope.


Niilo Rinne

Millainen koulutus sulla on?

Oon opiskellu sosiologiaa, mediaa, filosofiaa, historiaa ja taiteita.

Ootko ennen tehnyt leffahommia?

Elokuva on jo pitkään ollu lähellä ja oon säätäny erilaisissa leffakentän touhuissa kuten vapaaehtoisena festareilla jo toistakymmentä vuotta. Viimeisimpänä juttuna olin mukana järjestämässä ensimmäistä Pori Film Festivalia. Turussa ja Bordeaux’ssa elokuva ja media oli mukana kurssivalinnoissa, minkä lisäksi Porin ja Berliinin taideopintojen myötä on tullu tehtyä myös audiovisuaalisia teoksiä/töitä/videoita, mutta varsinaisissa elokuvaproduktioissa en oo aiemmin ollu mukana.

Miten päädyit Rauni-hommiin?

Muinaisten roomalaisten lisäksi veikkaan, että taustalla oli se, että Elon Mikko pyysi mua aikanaan tekemään visuaaleja Porissa järjestettävään Millai muute -tapahtumaan, mikä taas johti siihen, että päädyin tekemään visuaaleja Kuusumun profeetta -yhtyeen viimeisimmille keikoille. Sattuneista syistä siitä ei sitten ollutkaan enää pitkä matka tekemään vastaavanlaisia touhuja Rauniin.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Tein projisointeja, minkä lisäksi still-dokumentoin kuvauksia. Haastavinta oli olla ottamatta kuvaa herkullisesta tilanteesta äänityksen ollessa käynnissä.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Ei, ei

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

Ainakin Kekkoseksi, mutta sitä nimeä taisi kantaa aika moni muukin. Ainiin ja Ripa oli yksi!

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Varmaan kohdallani kreisein kokeilu oli yritys puolen metrin mudassa projisoida videotykillä kuraliejuun haamukuvia Reposaaren VPK:n keinosateessa. Ei onnistunut. Kauheinta kai oli havahtua kuvaspäivän päätteeksi siihen, että kyseisessä mudassa, jossa Rauni oli koko illan vähissä vetimissä pyörinyt, oli rikottuja lasipulloja. Mitään ei kuitenkaan sattunut. Siisteintä oli noin yleisesti seurata touhua ja olla parissa kohtauksessa mukana ideoimassa ja kokeilemassa kaikenlaista. Antaa panoksensa ja sitten kuvauspäivien jälkeen huomata, että hämärä kollektiivinen prosessi, ydinryhmän ja kymmenien avustajien antaumuksellinen sitoutuneisuus sekä toimiva catering oli johtanut paitsi ikimuistoisiin hyvätunnelmaisiin kuvaussessioihin, niin myös briljantteihin tuloksiin.

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami ja Mika huusivat nimesi kuvauspäivän aikana?

Monta, mutten ollut ränkingissä varmasti korkeimmalla.

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

Omhn dogtp weöytyisuyt – sekä tietty Ninjain killan laulu!

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Järjestin valokuvanäyttelyn Yhdysvaltoihin ja olin mukana järjestämässä kaikkien aikojen ensimmäistä Pori Film Festivalia.

Onko sulla nettisivut?

 

Mika Rättö

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Yläasteen jälkeen valmistuin ammattikoulun sähköpuolelta automatiikka-asentajaksi. Tämän jälkeen kävin armeijan, jonka aikana pääsin Kankaanpään taidekouluun, josta valmistuin taidegraafikoksi. Olen tehnyt itekseni yhden 45 minuuttisen vaha-animaatioelokuvan “Mennyt on tullut lail viimain”. Rakentelin kämpilläni kulissit pahvilaatikkoihin, hahmot ja muut suunnitelmat ja kuvasin digikameralla yöaikaan. Leikkasin sen myös itse Porin videopajalla öisin, kun paikka oli tyhjä ja koneilla tilaa. Tämä oli ensikosketukseni elokuvan tekemiseen. Tämän jälkeen aloitin toisen, oikeilla ihmisillä tehtävän elokuvan ” Kaunis on taivaamme loputon”. Elokuva kuvattiin käsivaralla ja matsku päätyi leikkauspöydälle asti. Leikattuani filmistä raakaversion, eräänä aamuna kaikki materiaali oli koneelta kadonnut. Uusi yritys venyi ja venyi ja lopulta materiaali unohtui dat nauhoille ikuisiksi ajoiksi.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Roolini on hieman jokapaikanhöylä, johon lukeutuu käsikirjoitus, ohjaus, näyttely, lavastus, puvustus ja tarpeisto. Luonnehtisin rooliani hyvässä ja pahassa ruuvinostajasta kaksoisroolin näyttelijäksi. Tämä on kuitenkin elokuvan tekemisen alkaessa välttämätön rooli, koska voidakseen ymmärtää elokuvan tekemisen kokonaisuutta, on käytävä läpi sen koko kirjo ensi-ideoinnin saunaillasta ensi-illan huumaan. Tämän koen välttämättömänä etuoikeutena. Ja haastavina on aika ja voimavarat, sillä kolmenkympin jälkeen maratoonarilla alkaa tossu painaa.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Hermot eivät suoranaisesti menneet, koska oli liian jännää, mutta kylmä ja märkää oli kaiken aikaa ja kokoajan, ja nälkä, sillä taide ei oikein lähde maha täynnä.

Millä nimellä sinua kutsuttiin kuvauksissa?

Kuvauksissa olen Präpi tai Sohelo, Kutsumanimen / -tittelin valinta riippuu kutsujan iästä / yhteistyötuntien määrästä.

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

En osaa nimetä yhtä erityistä tapahtumaa, mutta päivän venyessä parhaimmillaan yhdeksääntoista tuntiin pienehköllä välipalalla, alkaa kaikki olla siistiä, kreisiä ja kauheeta. Mutta erään session loppu oli tosin masentava, kun putosin ninjainkillan taistelussa pöydältä ja mursin varpaani pahemman kerran, jolloin loppukuvaukset minua ajettiin kameraradalla ja tauoilla rullatuolilla. Tämän session jälkeen linkkasin kepeillä kuukauden ja pelasin lähinnä Dragon Agen Ingvisitionia.

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami huusi nimesi kuvauspäivän aikana?

Sami huusi nimeäni kuvauksissa yhtä monesti kuin Raamatussa mainitaan Jumalan poika, joskaan hän ei yltänyt lukumäärässä lähellekään siihen, jolloin itse huusin “PÄKKILÄ!!!”

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

“Mailma o Rauni parempi paikka ilman sua”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Kuvausten jälkeen olen tehnyt leffaan musaa, ääniä, kuvaillut lisää ja leikannut kuvaa. Tämän ohessa olen koittanut jatkaa uuden kirjani kirjoittamista ja toivon mukaan alkukesästä 2016 ensimmäinen raakaversio kustannustoimittajalleni olisi valmis. Soitimme myös Circle-yhtyeen kanssa 12:n keikan suomen kiertueen ja äänittelimme hieman uutta materiaalia. Sekä pikkuisen olemme soitelleet myös Kuusumu-yhtyeemme kanssa. Mutta kyllä se lehva on totta puhuakseni aika siivun kakusta vaatinut. Ja hyvä niin!

Onko sulla nettisivut?

Nettisivuja ei ole, eikä tule!

Pasi Salmi

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Olen ylioppilas -98 sekä kokkikoulu- ja yliopisto-dropout. Oon tehnyt yhteen leffaan musaa aiemmin, mut sitä ei ole vielä julkaistu. Mä oon pyörinyt Mikan kanssa musa- ja teatterihommissa pitkälti yli kymmenen vuotta, joten oli täysin luontevaa olla mukana tässäkin. Tässä Moderni Kanuuna -ryhmässä oon ollut siis mukana näyttelijänä ja musan tekijänä.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Teen musiikkia ja äänisuunnittelua Mikan ja Sippolan Harrin kanssa. Haastavinta on se, että kaikki palaset vaikuttaa koko ajan toisiinsa. Leikkaus muuttuu = musa + äänet muuttuu = tarinan painopiste muuttuu = leikkaus muuttuu = musa + äänet muuttuu. Sehän on ihan loputtoman herkkä ja tolkuton liikkuva suonsilmä. Kaikki menee jollain tapaa uusiksi loppuun saakka, kunnes teos asettuu jengoilleen. Tietenkin se, että kuva tuo uuden tason tohon musiikin ja äänen miksaamiseen on haastavaa ja hienoa. Esim. äänentaajuuksilla, soittimilla ja kuvan värisävyillä on oma harmoniansa ja balanssinsa – tää on ollut mielenkiintoista havaita. Hieman erilaisia ratkaisuja taajuuskaista-/masterointiosastolla täytyy tehdä kuin jos miksattas levymatskua. Pelkkää opintomatkaa kaikki tyynni. Oon ollut myös näyttelemässä leffassa ja laittamassa safkaa kuvausporukalle.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Oli kylmä yhtenä päivänä! Olin mukana demonimetsäkuvauksissa näyttelemässä naamioitunutta demonia. Oliko joku kevät vaiko syksy(?) ja meidän päälle ruiskutettiin VPK:n toimesta kylmää vettä kuuden tunnin ajan ainakin. Istuttiin pöydässä keskellä mutavelliä ja jalat kastu läpi jo ekan puolen tunnin aikana. Oli myös krapula, mut jotenkin se oli niin surkuhupaisa se olotila, et oli lopulta ihan kivaa.

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

”PASI!”

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Varmaan kun Mikalta murtui varvas Ninjataistelussa oli kauhein tai nihkein. Sit Mika jatko kuitenkin kohtauksen loppuun saakka urheasti, kun oli vielä taistelukoreografiat kesken. Sellane sissi se Mika. Huippuhetkiä kuvauksissa on ollut ne, kun kuvausporukka on saanut jonkin lopullisesti purkkiin ja huomataan, et tää toimii!

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami ja Mika huusivat nimesi kuvauspäivän aikana?

21

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

Niitä on joka kohtauksessa!! Uh.. tää o paha. Otetaa vaik: ”Sä käytät likka aivan liia paljo umbraa sun naiivissa taivaassas”. Hyvä pikku nuhtelu tämä.

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Leffan musaa ja ääntä tehdään. Ajoittain olen myös leffan leikkauksessa mukana. Ans kattoo, kuinka monta kuukautta viel menee. Alkas olemaan nälkä jo päästä maaliin, mut se ei tietenkään ole valmis enneku se on valmis!

Onko sulla nettisivut?

Ei ole.


Harri Sippola

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Tradenomi, tämä on ensimmäinen av-tuotantoni. Mikan kanssa touhuttu Moderni Kanuunaa vuodesta 2000.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Tuottaja ja näyttelijä + musiikkia + käsikirjoitusta jne. Hankalinta on hahmottaa kokonaisuus ja ymmärtää asioiden oikeat suhteet. Parasta tuottajan hommassa on se, että saa olla mukana ekasta palaverista viimeiseen ja vielä sen jälkeenkin.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Kyllä.

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

Tsipovitsi tais olla yleisin…

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Kerran meinasi lähteä pää irti ja toisella kertaa putosin laiturin läpi… Muutaman kerran meinasi itku tulla kun oli niin hienon näköistä kuvaa ja maaginen tunnelma kuvauksissa.

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami ja Mika huusivat nimesi kuvauspäivän aikana?

Hmm… oisko noin 15.

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

Haista sinä juoppo paska!

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Jälkitöitä, rahankeruuta ja neuvotteluja nyt ainakin.


Sami Sänpäkkilä

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Valmistuin kuvataitelijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2005. Olen ollut mukana Kulkuri ja Joutsen -, Rentun Ruusu -ja Sibelius-elokuvissa ääniassistenttina. Olen tehnyt paljon musavideoita, dokkareita ja taidelyhäreitä mutta en koskaan varsinaista dialogia sisältävää tarinankerrontaa. Rauni-hommia kypsyteltiin pitkän aikaa. Vuonna 2002 näin Porissa Teatteri Moderni Kanuunan näytelmän Oopperse Le Feti Le Grande Anaale, jonka jälkeen tajusin, että tää Mika Rättö on ainoa tuntemani ihminen joka osaa kirjoittaa hyviä tarinoita. Silloin syntyi ajatus, että Mikan ja tän porukan kanssa pitää joskus tehdä leffa. Ollaan oltu kuitenkin aina vaan moikkatuttuja Mikan kanssa, joten otti aika monta vuotta ja satunnaista tapaamista, että homma eteni. Baareissa ja bäkkäreillä muistin aina mainita, että “…josko jotain leffaprojektia pian?”

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Eka vuosi muokattiin kässäriä porukalla Mikan olohuoneessa 3-6 hengen voimin. Sitten alkoi kuvaukset joissa olin kuvaaja. Olin alusta alkaen sanonut, että en halua editoida leffaa mutta koska mulla oli laitteet niin luonnollisesti jäi mun kontolle sekin.

Haastavinta oli oppia ylipäätään tekemään täyspitkää elokuvaa. Tarinan kertominen ymmärrettävästi kuvilla ja jännityksen luominen, kaikki oli vaikeampaa kun odotin. Valaisun oppiminen oli myös äärimmäisen haastavaa, en ole saanut mitään koulutusta hommaan niin jouduin todella paljon lukemaan netistä ihan perusoppeja sekä analysoimaan leffoja mistä pidän.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Hermot meni usein mutta koskaan en suuttunut. Kaikki tyypit oli vähän niinkun pikasulakkeita, heti jos meinas palaa proppu ni joku toinen tuli ja napsautti fiiliksen taas paikalleen. Kylmä oli vaan kerran kun jouduin Ketarakarilla pelastamaan rakkaan lippikseni Pohjanlahdesta.

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

Enimmäkseen olin Päkkilä, joskus kun puhuteltiin ryhmää niin olin kollektiivinen Kekkonen. Juhlan kunniaksi (ilmeisesti) joskus myös Ruuneperi.

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Varmaan siisteintä noin yleisesti ottaen oli kun Reposaaren VPK lähti polttamaan talon meille ja tekemään sadetusta. Noi on semmosia hommia mistä aina on unelmoinut, että näin sitä elokuvan magiaa toteutetaan! Harri soitti tonne VPK:lle ja kysyi, että onnistuuko tommonen sadetus heiltä. Sieltä vaan todettiin, että: “Jos sen veden ampuu ilmaan, niin kai se sieltä alas tulee…”.

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin työryhmä huusi nimesi kuvauspäivän aikana?

Koitin kovasti pähkäillä tätä, mutta kuvauspäivän aikana varmaan 100-200 kertaa. Kuvausten jälkeen kun pääsi pötkölleen, kuului vielä pitkään “Päkkilä!” -huutoja korvissa, kai nekin lasketaan!

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

Velipuoles Maunos käski antaa sulle tän!

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Ollaan editoitu Raunia, oon kuvannut mainosvideoita ravintoloista Tampere Food Clubille ja tehny pari musavideoo. Sen lisäks oon pitäny inan lomaa, lukenu kirjoja ja käyny leffassa. Käytiin Puolassa Camerimage-elokuvafestareilla, suosittelen kaikille alasta kiinnostuneille. Ei tarvii olla ammattilainen nauttiakseen.

Onko sulla nettisivut?

Jäisin kiinni jos sanoisin, että ei oo.


Eeva Tuomi

Millanen koulutus sulla on, ootko ennen tehnyt leffahommia ja miten päädyit Rauni-hommiin?

Valmistun medianomiksi Tampereen ammattikorkeasta keväällä 2016, ja olen opinnoissa erikoistunut leikkaukseen.

En oo tehnyt leffahommia ennen Raunia muuten kuin koululyhäriprojekteissa. Taustaa on kuitenkin monista lyhytkestosimmista tuotannoista, kuten musavideoista ja mainoksista.

Rauniin päädyin elokuussa 2014, kun Sami pyysi apuun kuvaussihteeriksi ison hääkohtauksen kuvauksiin. Kertaluontoiseksi tarkoitettu työ muuttuikin sitten saman tien pysyväksi, ja työnkuva mukavasti laajentui ajan myötä leikkausjuttuihin.

Mikä oli roolisi leffassa ja mikä siinä oli haastavinta?

Toimin kuvaussihteerinä ja lokaatiossa testi-/raakaleikkausten tekijänä. Osallistuin myös suureen osaan leikkaussessioita Tampereella.

Haastavinta oli kuvauspäivinä setissä vääntää leikkausversio juuri kuvatusta kohtauksesta tiukalla aikataululla. Etenkin useamman henkilön dialogin leikkaamiseen oli aika haastavaa keskittyä kuvauksista aiheutuvan metelin ja yleisen hälinän, säädön ja paineen keskellä.

Menikö hermot, oliko kylmä?

Haha, joo ja joo. Kylmä mulla oli kesä- ja elokuunkin kuvauksissa, mutta se nyt kertoo enemmän musta kuin kuvausolosuhteista. Silloin joutui aktiivisesti hakeutumaan zen-tilaan, kun kylmässä ja väsyneenä piti seisoskellen odotella tuntikaupalla toimettomana. Mutta sellaistahan se on usein leffahommissa!

Millä nimellä Mika kutsui sinua kuvauksissa?

“Eeva”, “Kekkonen”. Kerran olin myös ”avustaja”.

Mikä oli siistein, kreisein tai kauhein tilanne kuvauksissa?

Kreiseimpiä on ollut Raunin eeppiset sekoilut mm. demonimetsässä ja meressä, joista jälkimmäinen on nähtävissä kakkosteaserissa. Epäilen Mikalla olevan oikeastikin jotain samuraikytköksiä sen luonnottoman loputtoman energian ja kauheista fyysisistä olosuhteista hällävälittävän sitkeyden vuoks. Ylipäätään koko työryhmän väsymättömyys ja rentous tilanteessa kun tilanteessa on tehnyt vaikutuksen!

Arvioi kuinka monta kertaa keskimäärin Sami ja Mika huusivat nimesi kuvauspäivän aikana?

Ei koskaan onneksi niin paljoa, että olisi jäänyt kaikumaan korviin kuvauspäivän päätteeksi nukkumaan mennessä. 20-50?

Siteeraa suosikkireplasi leffasta!

“Äpölömmbääpölöpölömmplö”

Mitä olet puuhaillut kuvausten jälkeen?

Leikkaushommia, työharjoittelua ja ankaraa opinnäytetyön parissa hajoilua!

Onko sulla nettisivut?

Onhan mulla: www.eevatuomi.com

Raunin työryhmä viimeisenä kuvauspäivänä. Kuva: Eetu Henttonen

”SKIPPIS!” sanoo koko työväki, toivottavasti näemme elokuvan ensi-illassa! Tekeminen on hyvällä mallilla ja uskallan jo luvata, että syksyllä 2016 se ilmestyy! Tässä alkupalaksi joulukuussa 2015 julkaisemamme leffan kakkosteaser.

This is part 2 in a 4 part blog post series about Samurai Rauni Reposaarelainen:
Part 4 (in english): Samurai Rauni Reposaarelainen – A feature film in the making part 4 – It’s a wrap!
Part 3 (in finnish): Samurai Rauni Reposaarelainen – Elokuvan tekemisestä osa 3 – Näyttelijät
Part 2 (in finnish): Samurai Rauni Reposaarelainen – Elokuvan tekemisestä, osa 2 – Kuvausryhmän esittely
Part 1 (in english): Samurai Rauni Reposaarelainen – A feature film in the making part 1 (introduction)

Scroll to top